Esa Pesonen - Elämänehtoja

Melkein jokainen meistä aktiivinetinkäyttäjistä selailee vähintään yhtä verkkolehteä päivässä. Se ei ole tänä päivänä edes vaikeaa, uutiskirjeitä saa tilattua sähköpostiin, facebookista ja twitteristä puhumattakaan.

Eli uutisista ei tule pulaa, mutta uutisten omaperäisyydestä kyllä. Vieläkin on vallalla käsitys, että verkkolehtiin pitäisi tulla koko ajan uutta uutista, niinpä niitä käydään nappaamassa vaikka kilpailijan sivuilta.

Itse käyn päivittäin useammankin lehden/median sivuilla. Iltapäivälehdet Ilta-Sanomat ja Iltalehti ovat verkkolehdistä varmaankin suosituimmat ja niiden pariin itsekin päivittäin hakeudun. Niiden ulkoasuun on jo niin tottunut, ettei niiltä uudistumista kaipaakaan, enkä edes muista koska ne olisivat uudistuneet. Netissä uudistumisesta on toisaalta tullut jo itseisarvo.

Kumpaakin nettilehteä vaivaa verkkolehtien perusongelma. Sivuilla on kaikki maailman mahdollinen ja mainoksia. Mainokset ovat varsinkin hitaimmilla koneilla raivostuttavia. Uusi villitys on laittaa mainos sivun ylälaitaan, jolloin sitä on pakko katsoa. Nämä lehdet elävät kuitenkin hetkessä ja iltapäivien nettilehdissä suuret uutiset ovat useimmiten nopeammin kuin viranomaiset itse ehtivät tiedottaa.

Hesarin sivut ovat jo huomattavasti helpommin hallittavissa kuin iltapäivälehtien. Miinuksena on yhä se, että edes paperilehden tilaajat eivät saa lukea kaikkia uutisia netistä ilmaiseksi. Hesarin sivuilla löytyy toisaalta kelpo kolumnisteja, jotka pelastavat paljon. Mainoksia piisaa Hesarinkin sivuilla, mutta valkoinen yleisilme rauhoittaa nettisurffaajaa.

Vartin sivut ovatkin jo huomattavasti paikallisemmat kuin edellä mainittujen. Vartin pariin hakeutuu silloin, kun haluaa tietää, että miten siinä onnettomuudessa lähellä kotia kävikään. Vartti myös hyödyntää lukijoitaan muunakin kuin juttuvinkkien antajina. Itsekin olen jokusen kuvan ja jutun pätkän Vartin sivuille lisännyt. Vartin sivuilta on helppo nopeasti katsastaa uusimmat uutiset. Vartin juttujen rss-syöteitä en ole saanut muuten toimimaan (blogiini).

Uusi Suomi on taas aito verkkolehti. Eli siitä ei ilmesty lainkaan paperiversiota. Siksi ehkä hieman ihmetteleekin sivuston staattista ilmettä, mutta toisaalta se on hyvä. Mainokset eivät vie kaikkea huomiota ja ilmeisesti Uusi Suomi luottaa uutisten kiinnostavuuteen. Hesarin tapaan myös Uuden Suomen yleisilme on vaaleahko. 

Suomen Kuvalehti uusi hiljattain nettisivunsa. Oli aikakin, sillä edelliset sivut olivat auttamattomasti vanhentuneet. Vaalea sivupohja on päivän väri, sillä siihen kuvalehtikin on päätynyt. Kuvalehden erikoisuus on uutiskuvavirta maailmalta. Vastaavaa eivät muut verkkolehdet tarjoa. Kuva kertookin enemmän kuin samat sanat. Lukijakommentit nostetaan näyttävästi esiin sivuilla, mutta toisaalta sivut ovat sen takia hieman sekavat.

Kokonaisuutena nettilehdet toimivat Suomessa aika samalta pohjalta. Löytyy keskustelupalstaa, juttuja voi kommentoida. Valtaosa nettilehdistä toimii myös facebookissa ja twitterissä. Facebookiin kaipaisi ehkä omia uutisia  enemmän, eikä vain verkkolehden juttujen siirtoa facebookiin. Mikä on sitten verkkolehtien seuraava kehitysaskel, en osaa sanoa. Maksullisuudella uhkaillaan, mutta se taitaisi kyllä tietää verkkolehtien loppua. Tai sitten verkkolehtien täytyisi tarjota ainakin jotain ihmeellistä uutta.

-----------------------------

Tällä viikolla on jaksettu kohkata eduskunnan dramaattisista tapahtumista. Puhemies Sauli Niinistöä kun näpäytettiin puhemiesvaaleissa. Eduskunta tuntuu olevan kuin kurittomien lasten luokka, sillä Niinistön jyrähdettyä valtaosa vakuutteli uskollisuuttaan. En ymmärrä, miksi Niinistö ei saisi puuttua eduskunnan holtittomaan rahan käyttöön. Samaahan eduskunta vaatii miltei konkurssikypsiltä kunniltakin. En ole itsekään Niinistön persoonan fani, mutta joskus jonkun täytyy vain johtaa, muuten asioista ei tule yhtään mitään.

-----------------------------

Surullisen hahmon ritari Mika Myllylä puolestaan tunnusti käyttäneensä kasvuhormonia. Enemmän toivoisin 90-luvun norjalaisen "hiihtoihmeen" romuttamista.

-------------------

Tämä Lady Gagan biisi on piinannut sieluani herkeämättömästi. Jospa se katoaisi, kun laitan vahingon kiertämään.

Nettiaikana kun kyselyjen tekeminen on turhan helppoa, töihin tulee kaikenlaista kyselyä ja tutkimusta, johon täytyisi vastata. Tällä viikolla tuli poikkeuksellisesti ihan mielenkiintoinen kysely.

Wienin ja Jyväskylän yliopistot ovat kartoittamassa yleiseurooppalaisesti tiedottajan ja toimittajan välistä suhdetta. Moni lopettaa nyt tämän kirjoituksen lukemisen tähän, se on täysin ymmärrettävää, mutta kun tiedän, että jokunen tiedottaja ja toimittaja lukee blogiani, niin annan mennä.

Jokainen tietää, että periaatteessa tiedottajan ja toimittajan täytyisi olla toistensa vihollisia. Tiedottaja yrittää antaa edustamastaan yhteisöstä mahdollisimman edullista kuvaa, kun toimittaja taas yrittää kaivaa tuosta yhteisöstä epäkohtia esiin.

Tosi-asia tänä päivänä on, että tiedottajan ja toimittajan työ alkaa olla veteen piirretty viiva. Tiedottaja kirjoittaa tiedotteet yhä lehtijuttumaisemmin, koska tietää, että läpimenomahdollisuudet mediassa kasvavat radikaalisti. Sillä ns. pätkiä media tarvitsee lehdet täyttääkseen. Tutkivaan journalismiin kun on kovin harvassa mediassa aito mahdollisuus.

Mutta mikä erottaa vahvasti tiedottajan työn  toimittajan työstä on se, että tiedottajalla ei ole vapautta kirjoittaa, niin kuin itse haluaa. Se on luonnollistakin, miksi tiedottaja kirjoittaisi ehdon tahdoin työnantajastaan ikäviä juttuja, kun sitä varten ovat toimittajat.

Tiedottajan työn perusoivalluksia on kaunistelun taito. Harva tiedottaja joutuu suoranaisesti tiedotteissaan valehtelemaan, mutta asiat on ilmaistava positiivisessa sävyssä. Tämähän on turhaa, sillä kesätoimittajakin ymmärtää, mistä tiedotteessa on oikeasti kyse. Mutta silti tiedottajan edellytetään käyttävän kiertoilmaisuja ja asioiden kääntämistä parhain päin.

Mutta mikä tässä ko. kyselyssä oli hyvää, niin siinä kysyttiin suoraan, pitäisikö tiedottajille luoda eettiset ohjeet toiminnalleen. Vähän niin kuin toimittajillakin on. Tiedottajat eivät tarvitse lähdesuojaa, he tarvitsevat itselleen suojan. Uskoisin, että useimmat tiedottajat ovat joutuneet kirjoittamaan asioista vähintäänkin kaunistelevasti. Valehteluun en usko, sillä siitä jää armotta kiinni. Ymmärrän juuri näiden asioiden takia niitä tiedottajia, jotka haluaisivat  vaihtaa toimittajiksi.

Aivan hiljattain on julkaistu myös viestintäalan tutkimus. Tiedottajia tulee yhä vain lisää, mikä ei liene yllätys aina  enemmän julkisuuteen perustuvassa maailmassa. Tässä kyseisessä tiedotteessa hehkutetaan, että on hienoa, että viestintä- ja markkinointiyksiköt yhdistyvät. Itse uskaltaisin osittain olla hieman eri mieltä. Tiedottaminen koetaan markkinoinniksi johdon tasolla, mutta minusta tiedottamisessa on kyse ihmisten oikeudesta saada tietoa. Puhdas markkinointi on asia erikseen.

Ihmettelen myös, jos tiedottajat kokevat tärkeimmäksi työkseen strategioiden jalkauttamisen. Eikö kyse ole kuitenkin asiakaspalvelusta, eikä kaiken maailman epäuskottavien liirum laarumien latelusta? Kehutaan myös suunnitelmallisella viestinnällä saavutetun julkisuutta. Onko se ainoa tavoite? Eikö tärkeää ole myös se, ettei edustama työnantaja ole julkisuudessa? Silloinhan asiat ovat useimmiten kunnossa.

Jos naiset muualla ole johtotehtävissä, niin viestinnässä on toisin. Yli 80 prosenttia viestintäalan johtajista on naisia.

----------------------------------------

Suomen Kuvalehdessä etsittiin taannoin hyvää lausetta. Tässä viime aikojen suosikkini. Kirjailija on Truman Capote. //Lopulta koittaa hetki, jolloin ihminen kysyy: Mitä minä olen tehnyt?//

Olen huomannut, että kun kerran linkitin sen Anette Latva-Piikkilän bikinireportaasin blogiini, niin sitä on kovasti haettu. Nöyränä yleisönpalvelijana ohjaan teidät nyt Aneten blogiin. Hän on oikeasti hyvä toimittaja. Eli olkaa hyvä, astukaahan tästä.

Kuva: Vantaalla.info

Tiedottaja voi joutua työssään monenmoisiin tilanteisiin. Tässä olen itse kiemurtelemassa Vantaan Terveysmessuilla paneelikeskustelussa.

Ihminen, kuten minäkin, miettii usein, että entä jos kaikki olisi toisin omassa elämässään? Olisin silloin ja silloin tehnyt niin? Jos olisin sen ja sen saanut, olisinko onnellisempi ja hyvivoivampi? Tällä tavalla ajattelemalla saa kokonaisen päivän kulumaan, vaikka jokainen tietää, että tälläinen pohdiskelu on turhaa. Asiat eivät ilman tekoja yleensä miksikään muutu.

Niin tai näin, joihinkin ratkaisuihin voi elämässään vaikuttaa ja joihinkin ei. Esimerkiksi kukaan ei voi valita haluaako syntyä tai minne syntyy. Valinnoista ja valmiiksi annetusta syntyy se elämän tarina.

Ajattelen itseäni, se on helpointa tässä filosofoinnissa. Entäpä jos Korson kerrostalokortteleiden sijaan olisin syntynyt hyvinkin varakkaaseen eiralaisperheeseen. Olisinko minä minä? Olisiko ajattelutapani ja vaikka suhtautuminen kanssaihmisiin sama?

Jos ns. olisin saanut kaiken valmiina, ymmärtäisinkö niitä, joiden osa ei olisi ollut yhtä onnekas. Hyvinkin voisin ymmärtää, jopa enemmän, mutta todennäköisempää etten ymmärtäisi. Nuoruuden kapinoimisvaiheessa olisin ollut vasemmistolainen radikaali, mutta päälle kolmikymppisenä vaikka isäni yrityksen tulevana johtajana. Tiedän, tämä on kliseistä. Mutta Nalle Wahlroosin elämässä totta.

Entä entäpä jos vanhempani olisivat olleet akateemisia ihmisiä? Olisinko nyt jonkin alan maisteri, niin kuin tutkimukset väittävät? Ehkä minua olisi kannustettu opiskelemaan yliopistossa enemmän, sen sijaan että olisin itseoppinut. Entä entäpä jos olisin päässyt yliopistoon sinne useamman kerran pyrittyäni. Mahdollisuuksia olisi ollut paljon enemmän elämässä.

Sitten henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Jos olisin syntynyt suosituksi ulospäinsuuntautuneeksi persoonaksi, olisiko itsetuntoni parempi. Olisin ollut elämäntaitekohdissa rohkeampi ja uskonut itseeni. Itseluottamuksesta on paljon kiinni. Jos olisin tuntenut pienestä pitäen, että minut olisi hyväksytty, olisin välttynyt monelta surulta ja epäonnistumisten aiheuttamasta tuskasta, jotka toistavat itseään juuri epäuskon vuoksi.

Entäpä jos kannustava ja välittävä ihmissuhde olisi sattunut kohdalle jo nuorella iällä, eikä vasta kolmikymppisenä. Olisin jo isä ja mitä todennäköisemmin kerran eronnut. Olisinko erilainen ihminen, jos minulla olisi lapsia? Vai osaisinko olla edes isä?

Entä sitten työ? Jos olisin töissä sanotaan vaikka pörssiyhtiössä, olisiko minulla samanlaisia arvoja ihmisten suhteen kuin nyt. Näkisinkö asiakkaat vain potentiaalisina rahastuskohteina, enkä ihmisinä, jotka syystä tai toisesta tarvitsevat apua.

Mietintäkohteita olisi loputtomiin, mutta jonnekin raja on vedettävä. Minä olen vain minä. Elämässä hioutunut.

--------------------------------------------------------------------------

Kahvipöydissä Kaari Utrion "kuolemanpilleri" ajatus on herättänyt keskustelua. Utrio kun ei halua laitosvanhukseksi ja päättäisi päivänsä tuota elämänvaihetta ennen. Olen eutanasiasta jo kirjoittanut, eikä siitä sen enempää. Sanonpahan vain, että kun ihminen on terve, sen on vaikea ajatella samalla tavoin kuin kuolemansairauden edessä. Suurin osa ihmisistä haluaa uskoa parantuvansa loppuun asti. Siksi hoitotestamentin teko onkin tärkeää. Olet tavallaan tehnyt päätöksen omasta puolestasi, kun et itse pysty enää päätöstä elämästäsi tekemään. Et jää koskaan muiden armoille.

Töissä postiini tulleesta Helsingin kaupungin tiedotteesta löytyi virkamieskielen söpöin titteli: johtava leikkipuisto-ohjaaja. Voiko söpömmäksi enää muuttua.

Oulun kaupungin henkilöstölehdestä puolestaan bongasin seuraavan uutisen. Siellä on käytössä ns. henkilöstökassat, joista on mahdollista ottaa lainaa huokeammalla korolla kuin pankista. Minusta se on hieno palvelu, vaikka harva on valmis sitoutumaan saman työnantajaan palvelukseen lainan takaisinmaksun ajaksi. Julkisella puolella se on kyllä täysin mahdollista.

Nettilöytöjä: BB-Cherylin blogi. Cheryl on ilmeisesti koulun penkillä. Ja tietysti muodikas. Ja lukijoita todella paljon.

Tälläisen hauskan pilapiirroksen sain tänään sähköpostiini.

 

On taas julkkisblogitestin aika. Jotta testitunnelma olisi riittävän epätodellinen taustamusiikkinani ovat Särkyneitä toiveita - Sota-ajan lauluja-cd sekä Tikkurilan kirkon kirkonkellot.

Vihreiden kansanedustaja Janina Anderssonin blogi sijaitsee kotimaisen vuodatus.net- sivupohjalla, josta heti plussaa. Lisäksi Janinalla on omat sivut Janina.fi. Janina on huomattavasti enemmän sisällä nettimaailmassa kun viime kerralla arvostelemani Anni Sinnemäki. Janina kirjoittaa toki politiikasta ja tekemisistään eduskunnassa, mutta myös muusta. Pieni yllätys oli, että Janina on intohimoinen jalkapallofani. Janina on kaunis nainen, joten varsinkin hänen nettisivuiltaan hänestä löytyykin runsaasti edustavia kuvia. Janinan blogitekstit ovat mukavan kertoilevia poliitikoksi. Janinan sivut olivat ihan mukiinmenevät, joten neljä tähteä napsahtaa yleisarvosanaksi.

Kokoomusmeppi Eija-Riitta Korholan syntymälahjana on myös edustava ulkonäkö, eikä hän kotisivuillaan sitä peittele. Korholan sivuista on vaikea löytää moitittavaa. Ne ovat tasapainoiset ja käytettävyys on hyvää. Asiat löytyvät helposti ja niistä löytyy muutakin kuin poliittisia aloitteita. Sivujen pohjaväri sointuu jopa Korholan hiustenväriin. Sivuilta selvisi sellainenkin asia, että Korhola on opiskellut teoreettista filosofiaa, joten voinee unohtaa väitteet, että kauneus ja älykkyys eivät voi asua samassa päässä. Eniten pidin hänen sivuissaan vuorovaikutteisuudesta. Lukijat voivat keksiä poliittisia palindromeja. Sivuilta löytyy myös Kysy Korholalta -palsta. Suoraa kommentointimahdollisuutta ei ole blogiin, josta miinusta. Kokonaisuus neljä tähteä.

Kaikki tuntevat keihäänheittäjä Seppo Rädyn. Blogissaan hän tarjoilee juuri sitä, mitä hänen oletetaan tarjoilevan. Suoria sanoja rätymäiseen tyyliin. Joten jos Sepon tyylistä pitää, pitää takuuvarmasti myös hänen blogistaan. Armoa ei anneta, eikä pyydetä. Kyytiä saavat varsinkin urheiluherrat ja Seppo muistaa kertoa, kuinka kaikki oli eri lailla hänen aikanaan. Sepon lääkkeitä menestykseen ovat kova harjoittelu ja tahto, jos urheilumenestystä haetaan. Blogi on MTV3:n sivupohjalla, joten persoonallisuutta ei visuaalisesti ole, ainakaan persoonallisella tasolla. Sepon kirjoitustaidot olivat positiivinen yllätys, joten Sepollekin neljä tähteä. Olenpa hövelillä päällä.

Viimeisimpänä sitten raskaimmin uutisoitu blogi. Nimittäin ammattiblondi Johanna Tukiaisen blogi Seiskassa. Johanna on aiemmin kirjoittanut Hymyynkin, mutta näemmä jossain vaiheessa ovat tiet eronneet. Tuksun blogista on vaikea keksiä sanottavaa, koska koko ajan tuntuu, että on lukenut kaiken jo juorulehdistä. Ei Tuksu huono kirjoittaja ole, paikoin jopa mielenkiintoinen. Ainakin kommentoijia on runsaasti. Minut hellytti Tuksun kirjoitus, että hänkin haluaa rakastua. Tuksu kaipaa rakkautta, siinä missä me muutkin. Ristiriitaistahan Tuksun elämä on. Samaa aikaan kun hän kirjoittaa uskostaan, voi hän kirjoittaa kuumista tarjouksista. Mutta Tuksun rakkaudenkaipuusta neljä tähteä. Seiskan sivut ovat muuten edelleen hitaat, ainakin minun koneellani.

Sitten vielä sitkeimmille lukijoille sivuhuomioita. Päätin minäkin osallistua Kepun vaalityöhön käymällä KMS-mies Kyösti Kakkosen Tokmannissa vieläpä kahteen otteeseen männä viikolla Liperissä ja Outokummussa. Tokmanni on oikeasti kiva kauppa, jos etsii kaikkea pikkukivaa, mitä ei välttämättä tarvitse. Löysin kuvassa olevan Buddhankin sieltä. Se tosin odottaa jo uutta omistajaa.

Olen vakuuttunut sateentekijän kyvyistäni vailla jumalallisia harhoja itsestäni. Mihin päin nimittäin menen Suomea, niin sade näyttää seuraavan perässä. Pitäisi lähteä Afrikkaan hyötykäyttöön.

Telkkarista vielä sen verran, että eikö Rosa Meriläinen olekin söpö Metsoloissa. Olisipa se vieläkin yhtä valloittava kun Metsoloissa. Olen jäänyt koukkuun myös Julkisuuden trauma -ohjelmaan, joka tulee ykköseltä. Miten se psykiatri saakaan avautumaan maailmantähtiä ohjelmassaan. Tony Curtisin ollessa vieraana meinasi jo tippa tulla Emporio Armanin linsseihin. Vesku-show alkoi uusintana Maikkarilla. Siitä papukaijamerkki-kanavalle. Muistan lapsena, että isäni ei voinut sietää Spede- tai Vesku-showta ja välihuomautukset häiritsivät televisionautintoa. Nyt Veskua voi katsella kaikessa rauhassa. Ehdoton suosikkini on se puistonpenkkimies. Hannele Laurikin on ollut tyrmäävän kaunis nainen ennen "kohennusleikkauksiaan".

Kuva: Viivi Avellanin kotisivut

Nyt on taas julkkisblogitestin aika, halusitte tai ette. Tällä kertaa vertailussa kaksi poliitikkoa ja kaksi muuten vain julkkista. Vuorossa ovat: Timo Soini, Anni Sinnemäki, BB-Niko ja Viivi Avellan. Tai siis kyllä Viivikin taitaa poliitikko olla.

Ensimmäiseksi Timo Soinin ploki. Soinin blogi on yksi siteeratuimmista poliitikkojen blogeista lehdistössä. Ei ihme, merkinnät ovat kuin luotuja laiskan toimittajan päivänpelastukseksi. Lyhyitä iskulausemaisia lauseita, jonka varsinainen sisältö jää paikka paikoin kovin ohueksi, ellei sisäistä Soinin ideologiaa.  Teksti on kuitenkin poliitikoksi ymmärrettävää ja muistuttaa Soinin suullisia lausuntoja yksi yhteen. Pääosassa merkinnöistä ovat aiheena vaalit, mutta joitain poikkeuksiakin löytyy.

Soini on sitkeä päivittäjä, mistä kiitokset ja kirjoittaa vaalien välilläkin. Se on hyvä, osoittaa kiinnostusta kannattajiaan kohtaan. Sivujen värimaailma on luonnollisesti sinivalkoinen ja löytyi sieltä se osuus "lähiön kasvattikin". Eli ei jää epäselväksi, keitä Soini kosiskelee. Timolle plokistaan kolme tähteä.

Koska ristiriidat ovat kiehtovia, päätin valita Soinin vastakohdan Anni Sinnemäen blogin hänen kotisivuillaan seuraavaksi testattavaksi. Tämä blogi oli paha pettymys. Vihreitä on pidetty "nettipuolueena", mutta Sinnemäki kirjoittaa näemmä vain vaalien aikaan. Silloinkin teksti on osin puheista ja ilmeisesti kannattajaryhmän tekemää. Tosin kampanjablogista sivuilla puhuttiinkin.

Merkinnät olivat täyttä poliitikkokieltä. Olisin vain odottanut runoilijalta enemmän, varsinkin kun Anni muuten kertoo elämästään avoimestikin naisten lehdissä. Ai niin, linkistä Annin runosivuille tykkäsin. Blogille kaksi tähteä.

BB-Niko pitää blogiaan Irc-galleriassa. Se on siteeratuimmista lehdistössä. Niko tuntuu olevan blogissaan miltei liikuttavan rehellinen, mikä taitaa olla hänen suurin ongelmansa. Rehellisyyttä ei palkita vaan siitä tehdään otsikoita. Viimeisessä merkinnässään Niko tuntui varsin masentuneelta ja pettyneeltä julkisuuteen, joten täytyy toivoa, että mies on kunnossa. Mitenköhän vain osaa irrottautua julkisuudesta.

Nikon blogista saa hyvän kuvan hömppäjulkkiksen elämästä ja miten se vaikuttaa normaaliin elämään. Tosin blogin mukaan Nikon elämän täyttää juhlinta. Niko ei kikkaile, vaan kirjoittaa niin kuin ikäisensä kirjoittamista harrastamaton kirjoittaa. Mutta Nikolle annetaan rehellisyydestä neljä tähteä.

Viivi Avellan on hiljattain uudistanut nettisivunsa. Tyyli haiskahtaa hyvinkin paljon Miami Vicelta ja 80-luvulta. Viivin blogi on varmasti 15-25-vuotiaille julkisuudesta ja muodista kiinnostuneille kiinnostavaa luettavaa, muttei ehkä sellaisille, jotka elävät toisenlaista todellisuutta. Oli Viivillä poliittinenkin kannanotto, kuinka EU-parlamenttiin valittiin kalkkiksia. En muuten löytänyt sitä Viivin lamantappajaminihame-merkintää, taisi jäädä vanhoille sivuille. Viivin kuukauden parhaat -kokemukset on aivan mainio idea, jo siitä kolme tähteä.

Päätin aloittaa uuden osion blogiini. Testaan Me miesten eli Tekniikan maailman hengessä julkkisten blogeja. Käyn läpi blogin tekniset ominaisuudet, sisällön, päivityksen aktiivisuuden, kommentointimahdollisuuden yms. Testaukseni uhriksi voi joutua kuka tahansa julkkis. Poliitikko, toimittaja tai hömppäjulkkis. Koska en jaksa montaa blogia lukea kerralla sen ansaitsemalla pieteetillä, tyydyn joka kerralla vain jokuseen blogiin.

Ensimmäisenä arvostelen MTV3:n Huomenta Suomen juontajan Sanna Kiisken blogin Vastarinnankiiski. Blogin nimestä huolimatta en oikein löydä blogista vastarinnankiiskeyttä. Sanna kirjoittaa kuitenkin valloittavan arkipäiväisesti elämästään, vaikka onkin julkkis. Voisi kuvitella, että Sanna asuisi naapurissa ja olisi ammatiltaan parturi-kampaaja. Voisitko kuvitella, että Matti Vanhanen kirjoittaisi polkupyörästään.

On rohkeaa aina kirjoittaa omista tunteistaan omalla nimellään, vaikka olisikin julkkis niinkuin Sanna. Miinuspiisteitä Sannalle voi antaa blogin pitkistä kappaleista, jotka vaikeuttavat lukemista.  Sannan blogin päivitystahti on kohtuullinen. Sannan blogia voi kommentoida, siitä plussaa. Antaisin Sannan blogille kuitenkin kolme pistettä skaalan ollessa yhdestä viiteen.

Seuraavaksi käsittelyssä kansanedustaja Erkki Tuomiojan blogi. Ensiksikin sivut ovat pelkistetyt, mutta tässäkin blogissa kappaleet ovat pitkiä ja into lukemiseen hiipuu, varsinkin jos kyseessä on pidempi kirjoitus. Tuomioja on vanha radikaali ja kirjoituksissakin se pilkahtelee. Tuomiojan kirjoitus Berlusconista nousi uutiseksi.

Tuomioja on lukenut ihminen ja tietopuolesta ei voi valittaa, en usko, että blogi saavuttaa silti tavis-lukijaa. Plussaa Tuomiojalle kirja-arvosteluosiosta. Se osoittaa, että hän on kiinnostunut lukijoistaan. Viimeistään paljastuu, että kyse on poliitikon blogista, kun linkit löytyvät myös puheisiin ja muihin kirjoituksiin. Tuomioja päivittää usein blogiaan, mistä kiitokset. Mutta blogikirjoituksia ei voi kommentoida, mistä miinukset. Antaisin Tuomiojalle myös kolme pistettä blogistaan.

Timo T.A. Mikkonen kirjoittaa Seiskassa nimikkoblogiaan. Moitteet heti aluksi sivujen hitaasta latautumisesta. Johtuisiko siitä, että Seiskan sivuille on tungettu niin paljon tavaraa. Täytyy haluta blogiin, että jaksaa odottaa niiden avautumista.

T.A. kirjoittaa juuri siitä mistä hänen oletetaankin kirjoittavan. Kunhan hitaat sivut aukenevat, T:A:n kirjoitukset ovat luettavia. Mikäli hyväksyy hänen ajatusmaailmansa. Kirjoitukset ovat helposti luettavia, eivät liian pitkiä. T.A. laittaa itsensä likoon kirjoituksissa. Kertoo jopa vieraaksi jääneestä äidistään. Tietenkin teksteistä löytyvät myös armeija, median tekemät vääryydet (T.A:ta kohtaan) ja lastenkasvatus.

T.A:n blogia ei myöskään voi kommentoida. Päivitystiheys on vaihteleva. Kaksi pistettä, kolme olisin antanut, jos sivut eivät olisi olleet niin hitaat.

Nina af Enehjelmin, Tapani Kansan, ex-vaimon blogia siteerataan aika ajoin mediassa. Täytyy nostaa toimittajille hattua. Sivut ovat varsin kotikutoiset, mikä ei ole paha asia. Sähköpostiosoite heti etusivulla tökkää pahasti silmään, vaikka rohkeaa onkin. Värit eivät vain toimi. Kommentointimahdollisuutta ei tästäkään blogista löydy.

Ruotsinkielessä ei sinänsä ole pahaa, mutta kaksi kieltä samassa kirjoituksessa on aika vaikealukuista. Kirjoitukset ovat lyhyitä pätkiä, mikä ehkä kärsimättömämpien mielestä on hieno juttu. Sisältö jää ohueksi. Nina on RKP:n eurovaaliehdokas, mitä ei kaikista kirjoituksista uskoisi. Tässäkin blogissa blogi on kotisivujen osa, mikä tuntuu olevan tavallista. Nina tuntuu päivittävän blogiaan kohtuu ahkerasti, mistä kiitokset. Kaksi pistettä tälle blogille.

Tässä tämänkertaiset, palaan asiaan taas joskus. Otan mielelläni vastaan vinkkejä julkkisblogeista arvosteltavaksi.

PS. Kanit taitavat muuten kohta vallata Vantaankin. Käydessäni veljeni luona Tammistossa näin rapun ilmoitustaululla ilmoituksen, että luppakorvakani on kadonnut. Mitä seuraavaksi?